Ikä ei enää merkitse kokemusta

Viime aikoina on puhuttu paljon työelämän ikäsyrjinnästä. Jo reilu nelikymppinen voidaan kokea ikälopuksi muumioksi. Tässä muutamia havaintojani tämän päivän työelämästä.

Itsekin olen sitä ikäluokkaa, että kasvoin ajatuksen parissa, että kun kokemus kasvaa iän myötä, elintaso kasvaa läpi elämän. Palkankorotukset ja ylennykset seuraavat toisiaan kunhan vain pysyy aktiivisena ja pitää ammattitaidostaan huolta.

Havahduin muutokseen joskus ehkä 10 vuotta sitten kun entiseltä työpaikaltani irtisanottiin vanhat graafikot. Ei talousvaikeuksien takia vaan jostain ihan muusta syystä. 

Korjasin odotuksiani, nelikymppisenä olisin urani huipulla. Sitä jatkuisi ehkä kymmenisen vuotta ja sen jälkeen mentäisiin pikkuhiljaa alaspäin. Väärässä olin siinäkin.

ATK-taidot työelämässä

Olen niin vanha, että muistan mitä ATK tarkoittaa, automaattinen tietojenkäsittely. Muistan kun minulle aikoinaan uskoteltiin, että jos puhuu kieliä ja osaa käyttää tietokonetta, saa kyllä aina töitä.

Nykyään työelämässä on perusoletuksena, että puhuu vähintään sujuvaa englantia ja omaa riittävät it-taidot. Näin ei tietysti aina ole nykyäänkään, mutta esimerkiksi it-taitoja harvemmin erikseen kysellään tai ainakaan tarkistetaan.

Kirjaimia yhdellä sormella näpyttelijät ovat sentään kadonneet. Olen kuitenkin huomannut, että useammassakin työympäristössä hyödyttäisiin siitä, että työntekijät saisivat edes jonkinlaisen syvemmän koulutuksen käyttämiinsä ohjelmiin ja koneisiin.

Aikaisemmin ajattelin, että ikäsyrjintä johtuu asiantuntijatöissä juurikin puutteellisista it-taidoista. Mutta nykyään kuusikymppinen voi olla tehnyt koko uransa töitä tietokoneella ja omaa paremmat taidot kuin käteensä kännykän kiinni kasvattaneella parikymppisellä.

Video on ikälopun vihollinen

Nykyään moneen paikkaan pitää lähettää esittelyvideo itsestään. Kuinka moni 45-vuotias mies on tottunut kuvaamaan itseään ja esiintymään videolla? 

Ei tarvitse olla kuin kolmekymppinen niin on voinut jo tehdä videoita teinistä asti. Erityisesti Z-sukupolvi on tottuneesti sekä kameran edessä että takana.

Olen havainnut, että nuoremmilla on usein hyvä käsitys esimerkiksi sommittelusta ja värien käytöstä. He ovat tehneet somepostauksia siinä iässä kun minä maalasin kuvaamataidon tunneilla vuodesta toiseen samoja kukkasia vesiväreillä.

Nuoremmilla on huomattavasti pienempi kynnys ja paremmat taidot ryhtyä työnhakuun videon avulla kuin meillä ikälopuilla nelikymppisillä.

Videosta tuli graafikon työkalu

Kun itse tulin graafiselle alalle 2010-luvun taitteessa, perustyökalut olivat Photoshop, Illustrator ja InDesign. Varsinkaan vanhemmat AD:t eivät välttämättä hallinneet kaikkia kolmea sovellusta kovin hyvin. 

Moni myös vielä kipuili FreeHandin kuoleman kanssa. Web-suunnittelijat käyttivät pääasiassa Photoshoppia ja vihasivat vektorigrafiikkaa.

Ammattimainen videoeditointi taas oli vain harvojen ja valittujen työtä. Se vaati kalliit ohjelmistot ja tehokkaan koneen. Nuorisolaiset väänsivät kuitenkin jo erilaisia videoita esimerkiksi YouTubeen. Laatu ei välttämättä huimannut, mutta oppi työskentelyn perusperiaatteet.

Nykyään Final Cut Pro ja After Effects ovat saatavilla kaikille joilla on Creative Cloud -lisenssi käytössään eikä videoiden teko vaadi enää kallista erikoistyöasemaa.

20 vuoden kokemus, mutta mistä?

Taitoja siis riittää, mutta kokemusta ei synny itsestään. Mistä sitä kokemusta oikeastaan on?

Toki esimerkiksi graafisessa suunnittelussa kokemus karttuu pikkuhiljaa ja vain töitä tekemällä, mutta voiko kehua esimerkiksi 20 vuoden kokemuksella hakukoneoptimoinnista, sosiaalisesta mediasta tai digitaalisesta markkinoinnista?

Nykyään työelämässä on paljon asioita, jotka ovat olleet olemassa vain lyhyen aikaa. Ja vaikka esimerkiksi hakukoneoptimointia on tehty pitkään, alkuvuosien opeista voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Netti, digitaalinen markkinointi ja sosiaalinen media ovat jatkuvassa muutoksessa. Jos et pidä osaamistasi ajan tasalla, putoat nopeasti kelkasta oli vuosia takana miten paljon tahansa.

Oppiminen on helpompaa kuin koskaan ennen

Kun itse opiskelin painoalaa ja graafista suunnittelua, netistä löytyi kyllä jotain ohjeita, enimmäkseen tieto oli kuitenkin kirjoissa ja ihmisten päissä.

Adoben sovelluksiin julkaistiin vuosittain opaskirjat uusia versioita varten. FreeHandia yritin opiskella kirjastosta lainaamastani “FreeHand-raamatusta”. Monille kirjan avaaminen työelämään päästyään oli kuitenkin jo liian puiseva kokemus.

Tietoa siirtyi paljon suullisesti. Aina kun työskenteli jonkun uuden ihmisen kanssa, oppi jotain uutta. Jos sattui olemaan hyvän ja vakavaraisen työnantajan palveluksessa, saattoi päästä säännöllisesti kursseille kehittämään taitojaan.

Netti opettaa

Opiskeluaikoinani tein netistä löytämiäni tutoriaaleja, mutta ne olivat enimmäkseen yhden tempun juttuja. Vaikka osasinkin tehdä Illustratorilla hienon jääkuution, sillä ei ollut kovin paljoa käyttöä työelämässä.

Nykyään on paljon erilaisia netin oppimisalustoja kuten Udemy ja SkillShare. Ne ovat maksullisia, mutta päästäkseen alkuun ei tarvitse raottaa kukkaronnyörejään vaan voi avata esimerkiksi YouTuben.

Vaikkapa aloittelevalle graafikolle tai web-suunnittelijalle on YouTube varsinainen runsaudensarvi. Tubettajat esittelevät mielellään osaamistaan. Osa tekee tilinsä pelkästään videopalvelussa, osa markkinoi syvällisempiä kurssejaan tai omaa työtään.

Laadukasta sisältöä löytyy valtavasti ja itsekin istahdan YouTuben eteen käytännössä päivittäin. Takavuosien kömpelöistä tutoriaaleista ollaankin tultu kauas, nykyään videot vastaavat suoraan olemassa olevaan tarpeeseen.

Esimerkiksi käyttämäni Elementor-sivustonrakentajan uudet ominaisuudet on yleensä käyty tarkkaan läpi ennen kuin niitä on edes julkaistu. Kun Canva julkaisi uuden Affinityn, “internet räjähti” ja uutta sovellusta käsitteleviä videoita alkoi ilmestyä kuin sieniä sateella.

Jos ymmärtää nykyisten oppimiskanavien päälle, taitoja on helppo kerryttää edullisesti tai jopa ilmaiseksi.

Tekoäly auttaa, ainakin joskus

Kaiken tämän muun lisäksi tehokkaat tekoälytyökalut ja apurit ovat kaikkien saatavilla. Nuoremmat ovat ottaneet ne taitavasti haltuunsa.

Tekoälyavusteisessa työelämässä on kuitenkin omat vaaransa. Tekoäly ei ole läheskään aina oikeassa ja liiallisesti käytettynä se voi kuihduttaa käyttäjänsä oman ajattelun.

Nyt kuitenkin eletään tekoälyhuumaa ja sen tunteminen ja käyttö lasketaan yleensä eduksi.

Työnhakuun takamatkalta

Kun on alkanut ymmärtää näitä ilmiöitä, en enää ihmettele, miksi tällainen geriatrinen milleniaali ei enää olekaan kuumaa valuuttaa työmarkkinoilla vaikka omasta mielestäni osaamista ja kokemusta on riittämiin.

Omilla luuloilla työpaikkojen ovet eivät kuitenkaan aukea. Onneksi olen sentään tottunut olemaan myös kameran etupuolella, mitään hienoa vloggaajan setuppia minulta ei valitettavasti löydy.

Olen myös oppinut käyttämään tekoälyä, mutta korostan aina, että en koskaan ulkoista sille ajatteluani enkä niele purematta sen tuotoksia.

Videoeditointia, liikegrafiikan tekoa ja digitaalista markkinointia olen kokeillut kaikkia, mutta vaatimuksena on yleensä useamman vuoden kokemus tai näyttävät työnäytteet.

Jostain olisi nyt löydettävä se oma erotteleva kilpailuetu maailmassa, jossa pitää juosta pysyäkseen edes paikoillaan.

Mikähän se voisi olla?

TEKSTI: Ville Laasonen
KUVA: Piitu Utriainen